Muistitko pestä kädet? Siisti toimisto säästää työnantajan rahoja ja työntekijän terveyttä
Aika harva on tullut ajatelleeksi, että toimiston siivousmenetelmillä on suora yhteys työntekijöiden terveyteen ja sairauspoissaoloihin. Suomessa 5 % palkkakustannuksista kohdistuu sairauslomien maksamiseen.
Hygienian yleinen vaatimustaso ja tietämys ovat nousseet tasatahtia siivousalan tekniikoiden kehittyessä. Siivousalan ammattilaisen näkökulmasta se tarkoittaa, että siivouksen on oltava yhä kokonaisvaltaisempaa ja huomioitava myös virusten leviäminen ja muut erityistä huolellisuutta vaativat tilanteet. Suomessa vietetään vuosittain 16,7 miljoonaa sairauspoissaolopäivää, eli noin kolme päivää
jokaista työikäistä asukasta kohti.*
– Huonolla siivouksella toimistossa liikkuu enemmän pöpöjä – esimerkiksi norovirus ja influenssa voivat tarttua vaikkapa ovenkahvoista. Jokainen sairauspoissaolopäivä on tuskaa sairastajalle ja aiheuttaa haasteita myös työnantajalle, sanoo toimitusjohtaja Mia Jaaranen MTB-Siivouspalvelu Oy:stä.
Jaaranen suosittelee, että kausivirusten aikaan siivousta tehostetaan sekä kotona että toimistoissa, jotta taudit eivät pääse leviämään. Erityisesti tiloissa, joissa liikkuu paljon ihmisiä, tulisi silmämääräisen tarkastelun lisäksi käyttää apuvälineitä puhtauden todentamiseen.
– Moderni puhtaanapito edellyttää apuvälineitä, sillä pöpöjä ei näe silmällä. Käytämme puhtauden todentamiseen erilaisia mittalaitteita, esimerkiksi UV-valoa ja hygieniamittaria, joka laskee bakteeripitoisuuden kyseisellä pinnalla. Pelkkä rätillä huitaisu ei riitä, vaan kaikki eniten käsikontaktia saavat paikat on syytä desinfioida, mieluiten mahdollisimman usein. Monet asiakkaistamme ovat toivoneet tehostettua tiheyttä siivouksiin juuri influenssakauden ajaksi, Jaaranen jatkaa.
Jaaranen nostaa esiin myös astmaatikkoja kiusaavan katupölyn. – Etenkin kevät on astmaatikolle haastavaa aikaa työskennellä ydinkeskustassa sijaitsevassa toimistossa. Meidän tehtävämme on toimia asiakkaan pulssilla ja reagoida nopeasti – oli sitten kyse siitä, että otamme käyttöön hajusteettomat pesuaineet tai nostamme palvelun perustasoa tilapäisesti tai pysyvästi. * Eurofoundin tilasto